Tiedon ollessa yrityksissä kaikkien nopeasti löydettävissä, saadaan aikaan parempia tuloksia ja työskentely tehostuu. Kosilan M‑Files-ratkaisut tarjoavat innovatiivisen metatietopohjaisen arkkitehtuurin ja työnkulkujen automaattisen hallinnan. Sano hyvästit informaatiokaaokselle Kosilan M‑Files-ratkaisujen ansiosta.
Meillä on vankka ja pitkäaikainen osaaminen jo vuodesta 2008 alkaen M‑Filesin mahdollistamista monipuolisista ratkaisuista yritysten tiedonhallintaan. Pitkän M‑Files-kumppanuutemme myötä meille on kertynyt syvällistä tietotaitoa M‑Filesin ratkaisujen hyödyntämisestä eri kokoisten ja eri toimialoilla työskentelevien yritysten kanssa.
Pitkä kokemuksemme ja vankka osaamisemme höystettynä kiitosta keräävällä asiakaslähtöisellä palvelullamme ovat ehdottomia vahvuuksiamme. Tähän mennessä olemme toteuttaneet jo yli 200 asiakaskohtaisesti räätälöityä projektia asiakkaillemme. Meidät on valittu myös M‑Filesin kehittäjäyritykseksi asianhallinnan osalta.
Haastattelimme Kosilassa kehityspäällikön tehtävissä toimivaa Sami Saarta. Hänen vastuullaan ovat muun muassa Kosilan tarjoamien ratkaisujen tuotteistustyö ja kehittäminen sekä tietysti edellä mainittu kehitystyö M‑Filesin asianhallinnan parissa.
Samilla on M‑Files Certified Solution Engineer ja M‑Files Certified Solution Architect sertifikaatit. Sertifikaatit todentavat M‑Files kumppaneiden kompetenssin M‑Files-tiedonhallintaratkaisujen menestyksekkäinä toimittajina omille asiakkailleen.
Ketterää asiantuntijuutta – räätälöityjä ratkaisuja
IT-ratkaisujen suurin haaste tulee vastaan käyttöönotossa, jolloin tulee yleensä tarve muuttaa olemassa olevia rutiineja ja tapoja. Uudet järjestelmät aiheuttavat ihmisissä helposti muutosvastarintaa, kuten monet muutkin uudet asiat. Toteaa Kosilan kehityspäällikkö Sami Saari.
Meidän kilpailueduksemme täällä Kosilassa voidaan lukea vankka M‑Files asiantuntijuus sekä ketterät ja asiakaslähtöiset toimintatavat. M‑Files on niin paljon muutakin, kuin vain dokumentinhallintajärjestelmä. Yksi monista M‑Filesin tarjoamista hyödyistä on kaikkien tiedonhallinnan toimintojen keskittäminen yhteen ja samaan järjestelmään – M‑Filesiin. Käyttäjien ei tarvitse opetella montaa eri järjestelmää ja niiden logiikoita, sillä M‑Files on käytännössä räätälöitävissä lähes kaikkeen yrityksen toimintaan. Yksi järjestelmä, yksi lisenssi, kaikki toiminnot, Sami kiteyttää.
Taloudellinen ratkaisu
Taloudellinen hyöty on selkeä, säästö syntyy lisenssimaksuissa, koska tällä yhdellä ja samalla järjestelmällä ja lisenssimaksulla voidaan organisoida monenlaisia tiedonhallinnan ratkaisuja. Taloudellista etua syntyy tietysti myös käyttöönotossa, koska kaikki voidaan toteuttaa yhden järjestelmän avulla, ei tarvitse joka kerta opetalla uusia asioita, toteaa Sami.
”Tapojen muuttaminen on usein se hitain vaihe uusien järjestelmien käyttöönotossa. M‑Files ratkaisee tämän ongelman. Yksi ja sama järjestelmä on laajennettavissa yrityksen eri toimintoihin, jolloin uusienkin lisäosien käyttöönotto sujuu suhteellisen kitkattomasti, kun ihmisten ei tarvitse joka kerta opetalla jotakin uutta järjestelmää.”
Sami Saari, kehityspäällikkö
Helpompi arki – tyytyväisemmät työntekijät
Sami painottaa kosilalaisten tärkeää roolia nimenomaan asiantuntijoina, parhaiden keinojen ja ratkaisujen toteuttajina.
Me hallitsemme M‑Filesin syvällisesti ja me tiedämme miten asiakkaamme saavat siitä parhaan hyödyn irti. Asiakkaan tehtävänä ei ole osata pyytää tai ajatella kaikkia M‑Filesin tarjoamia mahdollisuuksia. Se on meidän tehtävämme ja sen me myös teemme, hän sanoo painokkaasti.
”Uuden järjestelmän tehtävänä on aina ja poikkeuksetta parantaa olemassa olevaa tilannetta, ei vaikeuttaa sitä. Jos organisaatiolle perinteinen kansiorakennemalli on helpompi omaksua, voidaan esimerkiksi räätälöiden simuloida M‑Filesiin vastaava kansiorakenne. M‑Files avaa monipuolisesti mahdollisuuksia dokumenttien hallintaan, sillä voimme rakentaa kokonaisuudet asiakkaillemme niin monilla eri tavoilla.”
Sami Saari, kehityspäällikkö
Ei ole ongelmia – on ainoastaan ratkaisuja
Lähtökohtaisesti pitää toki olla selvillä se, että mitä ongelmia me olemme ratkaisemassa. Mielestäni on tärkeää saada kaikki asianosaiset saman pöydän ääreen, jolloin lähtötilanne on mahdollisimman kattava. Kaikki järjestelmäratkaisut vaativat aina myös asiakkailtamme työtä ja sitoutumista, yksin me emme ihmeisiin pysty. Jos tiedonhallinnan osalta on ongelmia, niin kyllä niihin on aina myös ratkaisuja. Mielestäni parasta tässä työssä onkin juuri se ongelma, johon meidän pitää löytää ratkaisu, toteaa Sami haastattelun lopuksi.
Ryhdy sinäkin Hallitsijaksi. Kosilan M‑Filesin tiedonhallintaratkaisuilla kaikki tieto on aina saatavillasi, eikä mikään tieto huku. Tiedonhallinta ei ole ongelma, sillä meillä on siihen ratkaisu. Lue lisää täällä.
Sami Saari, Kosilan kehityspäällikkö
Sami on koulutukseltaan autoinsinööri ja teollinen muotoilija. Sami on luonut uraa maailmalla kansainvälisissä tehtävissä IT-alalla kymmenen vuoden ajan. Ajatus kotiseuduille paluusta alkoi kytemään mielissä ja pikkuhiljaa syntyikin päätös palaamisesta kotiin Keski-Pohjanmaalle. Töitäkin löytyi nopeasti insinööritoimiston leivissä, mutta työ ei tuntunut Samin mielestä siltä ihan omimmalta. Sami näki ilmoituksen Kosila Akatemiasta, joka tuntui sillä hetkellä erittäin hyvältä tilaisuudelta. Niinpä hän päätti laittaa hakemuksen menemään, paikka tuli ja insinööritoimiston hommat saivat jäädä.
Nykyisessä työssään Kosilan kehitystehtävissä Sami sanoo oman insinöörimäisen ajattelun istuvan tehtävään erinomaisesti ja toisaalta taas tuotteistushankkeet tuovat mukanaan tehtäviä, joissa pääsee hyödyntämään teollisen muotoilun parissa opittuja asioita.